keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Perillä

Perillä ollaan ja kaikki on hyvin!

Budapestin maanantai-ilta oli lumisateinen enkä kovin kauaa jaksanut kierrellä kaupungilla. Myös edellisen yön huonosti nukutut 5 tuntia vaikuttivat ja meninkin nukkumaan jo puolen kymmenen aikoihin. Aamulla hostellin aamuvuorolainen oli ilmeisesti myöhässä töistä, joten hintaan kuulunut aamupala jäi syömättä ja muutoinkin jouduin poistumaan salaa. Onneksi olin maksanut jo edellisenä päivänä.

Wizzair ei odotetusti ollut yhtä armelias kuin Finnair, ja jouduin maksamaan 40 euroa laukun ylipainosta. Virkailija mainitsi ensin hinnan forintteina (12000 Huf), ja kun myöhemmin laskin, se olisi ollut noin 48 euroa, joten selvisin jostain syystä halvemmalla kun maksoin euroilla. En valittanut :) Lento meni mukavasti, vaikka jälleen kerran oltiinkin myöhässä, tosin nyt vain 20 minuuttia.

Lentokentällä odottikin sitten se tuttu naama, jonka vuoksi tänne matkustin. Olipa taas ihana päästä halaukseen ja muutaman mutkan kautta kotiin. Kävimme illalla vielä "anoppilassa" moikkaamassa T:n (poikaystäväni olkoon tästä lähtien T) vanhempia ja syömässä. Kotona nähkääs odotti melkoisen tyhjä jääkaappi ja muutenkin huomasi, että asunnossa oli vietetty poikamieselämää..

Tänään hoidin ensimmäiset viralliset toimet, kun kävin ottamassa passikuvia oleskelulupaa varten ja avaamassa pankkitilin. Tyhjensin laukut, mikä oli erityisen nopeaa toimintaa multa, joka aina purkaa laukkuaan sitä mukaa, kun sieltä jotain tarvitsee. Siivosin vessan (vrt. em. poikamieselämä..) Kummasti se naisen silmä huomaa sotan, vaikka miehen mielestä ei edes tarvitsisi siivota vielä. Oli aika ällö, nyt on jo paljon miellyttävämpi. Muuten en ole mikään siivousintoilija, kunhan kylppäri ja keittiö on siistit. Huomenna siivoilen tosin sitten muitakin huoneita.. Lisäksi äskeisen REALissa vierailun jälkeen jääkaappikin on täydempi.

Kotiutuminen on siis käynnissä. Kyllä tämä tästä :)

2 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

Onneksi olkoon, että olet päässyt perille !:) Ja ottanut heti näköhään naisen tomerat otteet kotona! :D

Minkä kokoinen kämppä teillä on? Mitä kieltä puhut T:n vanhempien kanssa?

Kerro kerro, olen kovin utelias! ;)

Jaana kirjoitti...

Kiitös! Tomerat otteet oli kieltämättä ihan paikallaan :D

Asutaan kaksiossa, oiskohan tässä joku 50-60 neliötä. Asunto on vähemmän ihanassa kommunismin aikaisessa blokkitalossa mutta touko-kesäkuisen rempan jälkeen sisätilat on tosi kivat. Pientä laittamista tosin on vielä, mut suuret linjat alkaa olla kunnossa. Laitan varmaankin tarkempaa postausta/kuvia joskus myöhemmin..

Tuo kieliasia on toistaiseks vähän hankala, kun en hirveästi vielä puhu unkaria (tai romaniaa). T:n isä ei puhu muita kieliä, kun taas T:n äidin kanssa käytetään unkarin ja englannin sekoitusta. Minä osaan vähän unkaria ja hän vähän englantia. Kumpikin yrittää kovasti opiskella ja T tulkkaa välissä.