sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Tähän mennessä tapahtunutta..

Lähinnä syyt perustaa oma blogi on kuulumisten välittäminen perheelle ja kavereille, kunhan muutan, sekä omien ajatusten kirjaus. Mitään kovinkaan syvällistä tai ihmiskunnalle merkityksellistä tuskin tulen kirjoittamaan.. Lisäksi olen koukuttanut itseni jo niin moneen blogiin, että kynnys aloittaa oli päivä päivältä matalampi ja kiinnostus suurempi. Ja sitten en enää voinut vastustaa kiusausta :)

Kerrotaas hieman taustoja siitä, mitä varmaankin täällä jatkossa käsittelen..

Eli ammattikorkeakoulu ja restonomin koulutus on viime puristusta vaille valmis, vaatimattomien 4,5 vuoden jälkeen.. Mikäs kiire tässä. Paitsi, että nyt on, ettei tarvitse mennä rehtorilta anelemaan armoa ja lisäaikaa. No, onneksi näyttää siltä, että opinnäyte on huomenna siinä vaiheessa, että lähetetään se kielentarkastukseen ja 2 viikon päästä koko prosessin pitäisi olla ohi. Vihdoin!

Sitten lyhyesti syystä muuttaa ulkomaille.. Keväällä 2007 olin Unkarissa vaihdossa, kohtasin miehen (täytyy vielä miettiä, millä nimellä hän tulee täällä esiintymään) ja mun lähtiessä takaisin Suomeen päätettiin, ettei tämä voi jäädä tähän. Siitä asti ollaan oltu enemmän ja vähemmän kaukosuhteessa, pisin aika näkemättä oli viime talvena/keväänä n. 6 kuukautta. Ei enää ikinä! Hän on siis Romaniasta, muttei missään nimessä romanialainen, mieluummin esimerkiksi romanian unkarilainen. Jokapäiväisessä käytössä tuo on hieman kankea termi, mutta paremman puutteessa käytän sitä. Joka tapauksessa hän kuuluu Romanian unkarilaiseen vähemmistöön (n.6% väestöstä). Viime kesän ajan asuin jo hänen luonaan ja 3 viikon päästä muutan enemmän ja vähemmän lopullisesti. Tuleva kotikaupunkini on paikallisella mittapuulla keskikokoinen/pienehkö kaupunki Transilvanian kukkuloilla. Syynä siihen, että minä muutan on erityisesti miehen yritys ja muut työviritelmät, joita ei oikein voi siirtää. Itselläni taas valmistumisen jälkeen ei ole varsinaista syytä jäädä Suomeen, joten päätös oli aika helppo. Kaukosuhdetta ei kumpikaan halua enää jatkaa!

4 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Hei, päädyin ihan sattumalta blogiisi. Taidat olla se sama Jaana, joka kommentoi blogiini? Onnea muutolle! Tulen seuraamaan vaiheitasi blogisi kautta. :-)

Jaana kirjoitti...

No hei Bisquits ja kiitos onnentoivotuksista! Olen juurikin sama, ja sinun blogisi kuuluu ehdottomasti noihin, joihin mainitsin koukuttaneeni itseni :) En vaan vielä ehtinyt ilmoitella blogista, vaikka niin lupailinkin..

Bisquits kirjoitti...

Minä ehdin siis ensin, hassua. :-D Taisin eksyä tänne Kalastajan vaimon kautta. Onko blogisi muuten jo blogilistalla (kannattaa liittää, niin on helpompi seurata)?

Jaana kirjoitti...

Juu on, liitin tänään, muttei ainakaan itselleni vielä näy. Odotellaan..