lauantai 30. toukokuuta 2009

Naapurustossa tapahtuu taas

Heräsin tänä aamuna mustalaismusiikkiin ja aloin nauraa. Taas häät naapurustossa!

Isten Hozott - Tervetuloa, sananmukaisesti Jumala toi. Kyseessä siis tällä kertaa unkarilainen pariskunta.

Kurkin tilannetta ikkunasta, ja kuinka ollakaan tällä kertaa morsion koti oli ihan meitä vastapäätä. Mietin jo, etten viitsi raportoida asiaa täällä blogissa lainkaan, ennen kuin näin, että morsiuspari tullaan kuljettamaan kirkkoon yms. jatkojuhlallisuuksiin kahden hevosen voimin. Siitä täytyi saada todiste, harmi vaan kun hepat menivät toisen talon taakse piiloon, enkä saanut niistä kuvaa.

Juhlaväkeä odotellessa näimme poliisiauton pillit päällä kurvaavan meidän talon ohi. Olin ihan varma, että kyseessä on saattue hevosille ja pariskunnalle ja ihmettelinkin T:lle, miksi niiden pitää tulla pillit huutaen paikalle. Kuinka väärässä olinkaan.. T nimittäin huomasi pian tuon jälkeen, että hieman kauempana naapurissa palaa. Näimme valtavan mustan savupilven ja tulenlieskat.

Talo ei ole oikeasti vinossa, vika on parvekkeelta puoliksi ulkona roikkuneessa kuvaajassa..

Samassa paikalle saapui myös kolme paloautoa ja hiukan myöhemmin ambulanssi sekä kenttäjohdon auto. Tässä vaiheessa melkein joka ikkunasta tai parvekkeelta pilkisti päitä ja kameroita.

Samalla sulho oli saanut morsionsa noudettua.


Koska hepat ja vaunut oli parkkeerattu siten, ettei niitä nähnyt meiltä suoraan, T, eli urhoollinen blogiavustajani, lähti tien varteen kuvaamaan.

Todella kaunista, harmi vaan kun tänään on viime aikoihin verrattuna KYLMÄ. Itsekin palelin hupparissa ja kotilököpöksyissä parvekkeella, saati sitten juhlamekkosessa avovaunussa.. Hrrrr!!

Oli sitten käynyt palopaikallakin katsomassa tilannetta.. Muut katselijat ja naapurit olivat kuulemma puhuneet, että tulipalo olisi saanut alkunsa sähköjohdoista. Mahdollisista loukkaantumisista en tiedä, vaikkakin ambulanssi lähti paikalta pillit päällä. Toivotaan, ettei mitään vakavampaa ainakaan.


Kamala ajatella, että samalla kadulla kahdessa eri perheessä vietetään sekä elämän todennäköisesti onnellisinta että todennäköisesti onnettominta päivää..

5 kommenttia:

juanita kirjoitti...

no onpa teillä riittänyt tapahtumia, toivottavasti palossa säästyttiin vakavammilta vahingoilta!

MaaMaa kirjoitti...

No jo on vipinää naapurustossa! Elämän kirjoa, iloja ja tragediaa.
Toivottavasti tulipalossa ei ole loukkaantuneita eikä kenenkään koti tai omaisuus ole kokonaan tuhoutunut!

Jaana kirjoitti...

Oli aika hurjan näköistä katsella sitä savupilveä ja myöhemmin noita T:n kuvia. Palon tuhoista en tiedä, toivottavasti ei tosiaan ole mitään suurempia vahinkoja tapahtunut..

Kazza kirjoitti...

Hurjaa menoa siellä! Häitä ja onnettomuuksia, ei ainakaan ollut tylsä päivä. :P

Toivotaan tosiaan ettei tulipalo tehnyt kauheasti tuhoa!

Jaana kirjoitti...

Kazza, hurjaa oli kylla. Tuhoista en ole kuullut mitaan, joten oletan ettei mitaan todella vakavaa ole sattunut. Taalla nimittain tuntuu valilla, etta tietyt ihmiset (kuten meidan ihana alakerran naapurin tati) tietaa kaikesta ja kaikista kaiken.. ;)