perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kotoa kotiin ja takaisin.

Blogi on ollut ihan hunningolla, en ole aina edes muistanut sen olemassa oloa eikä tästä taida kummoinen postaus tulla nytkään..

Edellisen kirjoituksen jälkeen on kastuttu sateessa, hiottu helteessä, leikattu otsis (minun päähän), syöty manskoita, kirsikoita ja aprikooseja, juhlittu lukiosta valmistunutta T:n serkkua sekä nimipäiväsankari T:tä, tehty töitä ja katsottu off road-autojen kaasuttelua ja yhä enenevissä määrin lomakuumeiltu (tämäkin koskee valitettavasti vain minua..). Enää vajaa viikko ja Suomi kutsuu!

Saavun siis torstai-iltana Helsinkiin, josta aikaisin perjantaina siirrytään Isonsiskon, lapsukaisten ja heidän pikkuriikkisen Paavo-koiranpennun kanssa Etelä-Savoon serkun häihin ja sieltä sitten vanhempien kyydissä lauantaina kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Häiden lisäksi en ole tehnyt minkäänlaista aikataulua, katsotaan sitten mitä kaikkea kivaa ehdin tehdä ennen kuin on kotiinpaluun aika 2.7. aamulla. T on jo nyt ihan onneton, että mitä se oikein tekee koko kaksi viikkoa täällä yksin ja tiedän minäkin, että vaikka Suomessa olisi kuinka ihanaa, T:tä tulee kova ikävä. Nyt muuten jokaikinen, kenen "yhyy, ei nähdä toisiamme kuin vasta ensi viikolla" -valitukselle nauroin, saavat ihan luvan kanssa nauraa takaisin, niin sitä ajatukset muuttuu, kun nähdäänkin joka päivä parin (tai jopa kuuden!) kuukauden taukojen sijasta..

Nyt viikonlopun viettoon! Se alkaa salilla ja jatkuu kenties baarissa, kenties ihan kiltisti kotona.. Mukavaa viikonloppua jokaiselle!

3 kommenttia:

Sarami kirjoitti...

Voi että, minäkin lennähtäisin mielelläni Suomeen hyrräämään ympäriinsä. Tuntuu, että koko ulkosuomalainen blogimaailma siirtyy juhannuksen viettoon pohjoiseen. Ja savolaisia kesähäitä ja kaikkee!

MaaMaa kirjoitti...

Kiva "kuulla" kuulumiset, edes pikaisesti :)
Arki vie välillä mukanaan, elä stressaa bloggailusta :)

Ihanaa, että suomiloma on ihan nurkan takana. Ilmeisesti kesäkin alkaa pikkuhiljaa lämmetä suomessa, joten hyvä siitä tulee :) ;)
Varmaan niin paljon pitää viillettää sinne tänne, ettet paljoa ehdi ikävöimään T:tä, mutta T:llä varmaan enemmän tulee aika pitkäksi yksin kotona. Muista lähetellä tiuhaan viestejä sille, mutten tulee itku mieheltä (kokemuksen syvällä rintaäänellä) ;) ;)

Nautinnollista viikonloppua ja jos et ennen lomaa kirjottele niin TAIVALLLISTA SUOMILOMAA!!

Jaana kirjoitti...

Sarami, kerrankin odotan juhannusta. Yleensä siinä on pakkojuhlan tuntua mutta nyt sentään on jotain järkevää ja oikeasti arjesta poikkeavaa tekemistä :D Seuraavan kerran pääsenkin Suomeen sitten jouluna..

MaaMaa, kiitos toivotuksista! On ihan totta, että T:lle ero on hankalampi, kun se jatkaa täällä tavallista arkea mutta yksin. Onneksi kaksi viikkoa ei ole yhtään mitään meidän edellisiin eroihin verrattuna! Täytyy viestitellä paljon, ettei pääse itku kummaltakaan ;)