Kesken juhlien karkaamisen ja sunnuntaiaamun aikaisen herätyksen syynä oli perinteinen sian teurastus T:n mummon luona. Siat teurastetaan täällä yleensä joulu- tai tammikuussa, kun ulkona on tai pitäisi olla kylmempää, joten joulun läheisyydellä ei periaatteessa ole mitään tekemistä ajankohdan kanssa. Mummola sijaitsee 30 km täältä pienehkössä kylässä. Täällä elämässä kaupunkien ja kylien välillä on suuri ero, kaupungit ovat kuin missä tahansa Euroopassa mutta kylät kuin Suomessa joskus 50-luvulla lisättynä autot, televisio yms nykyaikaiset normaaliasiat.
En todellakaan ollut kovin innoissani tapahtumasta, mutta kerta se kuuluu perinteisiin, ajattelin, että menen ainakin tämän kerran. Seuraavalla kerralla voin sitten sanoa, ei kiitos, jos tuntuu liian pahalta. Itse asiassa tapahtuma ei ollut niin kamala kun kuvittelin, muttei sitä kovin nautittavaksikaan voi kuvata. Sika oli hyvinsyönyt, arviolta 250 kiloinen, joten hommaa riitti ja olimme kotona vasta 21 jälkeen. Pitkä päivä siis noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Koska en halua kertoa tai edes muistella ikäviä hetkiä, laitan tähän kauniita kuvia päivästä. Näin talvista täällä meillä.. Jos jotakuta kiinnostaa, voin kertoa tarkempia yksityiskohtia sitten henk.koht.
2022 --> 2023 : Onnea Uudelle Vuodelle!
5 kuukautta sitten
2 kommenttia:
Ihana maalaistalo! Tuolla kelpaa kesällä "mökkeillä" :)
Ja söpösiä kisuja kuvissa.
Voin kuvitella, ettei sian teurastaminen ollut kovin kivaa katseltavaa, mutta toisaalta jos (KUN) sitä haluaa syödä niin mielestäni pitää pystyä näkemään teurastuskin. Ja tärkeintähän on, että sialla on ollut mukava elämä syödessä ja köllötellessä :)
Talo ja pihapiiri ovat todellakin ihania. Samaa ei voi sanoa kaikista taloista kylissä tai kaupungeissakaan.. Ja se puutarha on parasta kesäisin! Niin ja kanala myös :)
Tämän sian lihaa syödessä voi olla varma, ettei saa mitään ylimääräisiä myrkkyjä :) On sen verran luomulihaa, vaikkei ehkä ihan kaikkia kriteerejä täytäkään.
Lähetä kommentti