maanantai 2. marraskuuta 2009

Päivä 1. Targu Mures-Cluj Napoca-Bergamo-Milano-Lugano

Matkakertomuksen ensimmäinen osa siis luvassa. Sain vihdoin ja viimein viikonloppuna kaikki noin 900 kuvaa koneelle ja ensimmäisen karsintakierroksen jälkeen jäljellä on vieläkin noin 700. Pitää ehkä vielä katsoa ne kerran tai pari läpi ja verrata mun ja T:n kuvia, ettei olisi viittä kuvaa samasta palmusta.. Kuvien paljouden vuoksi jaan matkakertomuksen useampaan postaukseen, olisi nimittäin muutoin ihan hurja homma sekä mulle ladata kuvat ja kirjoittaa tekstit että teille katsoa ja lukea..

Mutta asiaan. Ensimmäinen päivä oli siis matkustuspäivä ja perillä Luganossa oltiin vasta illalla. Lento Bergamoon lähti Cluj Napocasta eli suunnilleen 115 km päästä. Clujissa meillä oli pari tuntia aikaa ja metsästettiin sitten parasta vaihtokurssia sekä Sveitsin frangeille että euroille. Lein kurssi kun ei ole mitenkään erityisen hyvä tällä hetkellä eikä haluttu tuhlata rahaa vaihtokurssin vuoksi yhtään enempää, kun oli pakko.

Lento sujui mukavasti ja Bergamon kentältä siirryttiin juna-asemalle, jossa oli mun tähän astisen elämän kamalin wc, mutta ei siitä sen enempää. Bergamosta junailtiin itsemme Milanon kautta sateiseen Luganoon. Milanossa odotettiin myöhässä olevaa junaa ja ehdittiin vähän tutkailla asemaa.

Oli muuten aika hieno asema!

Kuvaa ei valitettavasti ole, mutta paikalla oli paljon lelujen ja sateenvarjojen myyjiä, sataprosenttisesti ulkomaalaisia. Ihmettelen vaan, ostaako joku lelukoiran, pyöräilevän barbin tai muun rautatieaseman lattialla pyörineen lelun lapselleen..

Nokia edustaa Milanon asemalla.

Juna oli noin tunnin aikataulustaan myöhässä ja juuri sen ratkaisevan tunnin takia junan ikkunasta näkyi Milanon jälkeen vain mustaa. Hostelli Montarina sijaitsi ihan juna-aseman vieressä ja oli muutenkin aika kiva, joskin perinteinen hostellitunnelma puuttui. Palmupuutarha ja ikkunoista aukeava maisema korvasivat kyllä sen ihan täydellisesti! Kuvia luvassa myöhemmin..

Mäkiä ja kauniita kujia Luganossa riittää. Tässä ne kaksi samassa kuvassa.

Illalla lähdettiin ensimmäiselle kierrokselle Luganon keskustaan. Käveltiin Parco Cianissa, Lago di Luganon rannalla ja keskustan pieniä kujia pitkin, joskaan sateen ja pimeyden vuoksi ei nähty kaikkea sitä kaunista, mitä myöhemmin nähtiin.. Eikä kuviakaan ole lainkaan seuraavien päivien malliin.

Napapijri. En ollut aikaisemmin ko. kaupasta kuullutkaan. Kyseessä siis ilmeisesti sveitsiläinen lifestyle brand (näin he itse itseään kutsuivat). Sitä en tiedä, mistä he ovat tuon nimen keksineet tai Norjan lipun logoksi. Jos joku tietää enempi, saa kertoa..

Joka tapauksessa se oli rakkautta ensi silmäyksellä!

Parco Cianista kaupungille ja Paradisoon päin. Jossain tuolla pimeydessä on myös Monte San Salvatore.

Kuvia ei ole vielä pienennetty, kun ei olla vielä ehditty päättämään, mistä teetetään paperiversiot, eli pahoittelen suuuuurta kokoa, jos avaatte niitä..

2 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

Luen postauksia väärässä järjestyksessä, joten nyt vasta tajusin, että ootte jo palanu kotiin matkalta ... toiseen postaukseen toivotin iloita reissun jatkumoa... ;D

Napapijri on itseasiassa Norjalainen talvivaateliike, urheiluliikkeissä usein näkee heidän valmistamia takkeja ja reppuja yms.

On hauskaa, kun saapuu uuteen paikkaan pimeässä ja kiertelee ja katselee. Kun sitten menee valosalla samaan paikkaan, niin ei välttämättä samaksi paikaksi tunnistaisikaan :) Hyvä, että näitte sekä pimeällä että valoisalla :)

Jaana kirjoitti...

MaaMaa, kiitos tarkennuksesta tuon Napapijrin suhteen :) Kotona ollaan oltu tosiaan jo 1,5 viikkoa, mutta vasta nyt saan reissukuvat tännekin julki..