maanantai 5. tammikuuta 2009

Suututus

Eilen minua säälitti ja suututti ja kauhistutti eräs asia, joka ei valitettavasti ole mikään Romanian erikoisuus, joskin Suomessa sitä ei nää ehkä niin julkisesti. Ainakaan minä en ole nähnyt, missä lie pumpulissa olen sitten ollutkaan..

Menin illalla seuraksi pubiin, jossa T:lla oli kahvikoneen edustaja paikalla kertomassa koneen käytöstä ja erikoiskahveista. Toki harjoittelivat myös niiden tekemistä, nam. Mutta asiaan..

Juuri hieman ennen sulkemisaikaa klo 23 sisälle astui mies pikkutytön (n. 8-10v.) kanssa. Mies oli ilmeisesti paikalla ennen remonttia olleen halpisräkälän asiakas. Hän halusi vaihtaa rahaa pienemmäksi ja päätti sitten jäädä myös oluelle. Hän antoi tytölle rahaa, ja tyttö juoksi taksille maksamaan matkaa ja hakemaan autossa odottanutta naista sisälle. Oletan, että kyseessä ovat tytön vanhemmat mutten voi tietenkään olla varma. Molemmat aikuiset olivat humalassa, nainen jopa vielä enemmän kuin mies. Mies antoi tytölle vielä lisää rahaa ja jostain naapurikaupasta hän haki itselleen sipsipussin, jota sitten tyhjensi vanhempien juodessa oluitaan (onneksi vain yksi/hlö) vieressä.

Suomalaiseen käytäntöön (k-18 klo 21 jälkeen) tottuneelle jo se, että tyttö oli siihen aikaan alkoholia tarjoavassa paikassa, oli outoa. Puhumattakaan siitä, että hän oli kahden selvästi humaltuneen aikuisen seurassa, ja kyseessä oli siis sunnuntai-ilta noin klo 23. Valitettavasti en osannut sanoa heille mitään, sillä mikäli oltaisiin oltu Suomessa olisin ehdottomasti kieltäytynyt myymästä heille mitään ihan jo kellonaikaan vedoten. T mokoma myi, mainitsin asiasta aika tiukkaan sävyyn myöhemmin. T:n mielestä asiassa ei varmaan ollut mitään outoa, vaikka kyllä hänkin myöhemmin sanoi, ettei olisi pitänyt myydä heille mitään. En ole tosin varma oliko kyseessä enemmän se, että heidän vuokseen olimme paikalla vielä vaille 24.. En voinut kuin tuntea suurta inhoa vanhempia kohtaan sekä vielä suurempaa sääliä tyttöä kohtaan sekä ärsytystä T:tä kohtaan, kun hän edes antoi heidän tulla sisälle. Aikuiset osasivat humalastaan huolimatta käyttäytyä, mutta jo ajatus lapsen tuomisesta baariin katsomaan vanhempien juomista suututtaa. Onneksi eivät sentään tytölle tarjonneet, sitten minäkin olisin puuttunut asiaan, vaikkeivät he minua olisi ymmärtäneetkään. Olen nimittäin nähnyt parikin kertaa ihan päiväsaikaan kadulla, kun aikuinen tarjoaa kaljastaan myös lapselle.. Raivostuttavaa!

8 kommenttia:

Kazza kirjoitti...

Hei, uusi blogituttavuus! Mukava löytää uusia, mielenkiintoisia ulkosuomalais-blogeja. :) Enpä ole ennen lukenutkaan kenenkään seikkailuista Transylvaniasta, vampyyrimaasta. :O

Aika järkyttäviä nuo kulttuurierot joskus. Itse olisin varmaan avannut sanaisen arkkuni ja joutunut ongelmiin saman tien! :P Ei tuossa tilanteessa muuta voi kuin purra hammasta..

Jaana kirjoitti...

Heipähei Kazza ja tervetuloa! Itse olen melkoisen salaisesti tutkinut blogiasi jo pidempään.. En vaan saa aikaiseksi kommentoida, lupaan parantaa tapani ;)

Oli oikeastaan pakon sanelemaa tuo mun hiljaisuus, kun eipä nuo mun onnettomasta romanian tai hieman paremmasta unkarin taidosta mitään olis varmasti ymmärtäneetkään ja englantia olis varmasti ollut vielä turhempi yrittää..

Tarja van Veldhoven kirjoitti...

aika rankkaa meininkiä :o miten jotkut vanhemmat ei ymmärrä mikä merkitys niiden käytöksellä ja esimerkeillä on lapseen... ja jos tuolla tavalla sunnuntai-iltana, niin tinttaakohan ne sitten pitkin viikkoa. mut semmosia ne kulttuurierot joskus on. :( mm. se suomalainen perushumalahakuisuus on ulkomaalaisista aika rankkaa puuhaa ja suomessakin tuota lasten kanssa ryypiskelyä todennäköisesti harrastetaan, mut ei julkisilla paikoilla (ainakaan mä en oo koskaan nähnyt).

Jaana kirjoitti...

Olen melko varma, että vastaavaa harrastetaan myös Suomessa. Tosin lait ja yleinen asenne taitaa estää suuremman julkisen lapsen kanssa ryyppäyksen. Tai no Ruotsin laivoilla sitäkin taitaa nähdä.. Näiden kyseisten vanhempien alkoholin käytöstä en tiedä. Voihan se olla, että tämä oli vain yksittäinen kerta, mutta jotenkin epäilen vahvasti. Haluaisin nähdä tuon tytön 5-10 vuoden päästä.. :(

MaaMaa kirjoitti...

Täällä Irlannissa, pubien luvatussa maassa, saa lapset viettää aikaa pubeissa ihan vaippa iästä asti ilta kahdeksaan asti. Hyvä, että sentään tuo aikaraja on, mutta on todella järkyttävää katsoa kun vauvaikäiset istuu sittereissään kun vanhemmat vetää perseet. Konttausikäisten annetaan kierrellä lattialla pubin pöytien alla - ties mitä sieltä suihinsa pistävät! Onneksi sentään ei enää tupakantumppeja, kun ei saa sisällä enää polttaa, mutta silti!

Eilen kattelin jotain ohjelmaa tellusta, missä ala-aste ikäisiä "ongelmalapsia" oli laitettu erikoisluokille kouluissa, kun eivät osanneet käyttäytyä. Siinä seurattiin pitkään poikaa, joka luokassa keskellä muita oppilaita leikki kesken tunnin "olevansa humalassa". Putoili tuoliltaan, hoiperteli luokassa ja esitti oksentavansa.... MistäKÖHÄN tiesi, että humalaiset käyttäytyvät joskus noin...JÄRKKYÄ!

Jaana kirjoitti...

Ei sitä voi olla kuin erittäin surullinen noiden lapsien puolesta ja järkyttynyt vanhempien käytöksestä. Mitäänhän tuolle asialle ei oikein voi yksittäinen henkilö tehdä.. T:lle tosin sanoin, ettei sen tarvitse tuollaisia asiakkaita palvella. Vaikka mitäpä sekään oikeasti auttaa..

MaaMaa kirjoitti...

Jos oikeesti on huolissaan lapsista ja jos ne selkeasti karsii, niin kai sita voi tehda jonkun ilmoituksen lastensuojeluviranomaiselle tms.

Ja tosiaan olla myymatta alkkista sellaisille, jotka on myohaan liikkeella lapsen kanssa. Eikos tarjoilijoilla ole oikeus olla myymatta, jos silta tuntuu, ilman etta joutuu itseaan kummemmin edes selittelemaan? Luulis.

Surullista tosiaan lapsille, erityisesti jos useinkin joutuu tommosiin tilanteisiin...

Jaana kirjoitti...

En tämän maan viranomaisista tiedä, mutta sen tiedän, että autettavia lapsia (kuten myös aikuisiakin) löytyy. Vaikka vanhemmat olisivatkin ihan kunnon kansalaisia, voi köyhyys aiheuttaa ongelmia. Eikä Transilvaniassa asiat ole ollenkaan huonoimmasta päästä.. Eikä Romaniassa yleisestikään, jos ajattelee asiaa kansainvälisesti. Täytyy vain uskoa, että SPR:lle yms. järjestöille apu menee sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

Luulisin minäkin, että alkoholia ei tarvitse anniskella, jos tuntuu, ettei tilanne tai henkilön kunto/ikä ole kunnossa. Käytännössä tilanne voi olla toinen.. En oikein usko, että täällä kaupoissa, baareissa tms. kysellään ihmeemmin edes papereita, vaikka alkoholin/tupakan ostaja olisikin nuoren näköinen. Valitettavasti.