sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

15.3.1848

Tänään on Unkarin 15.3.1848 tapahtuneen vallankumouksen juhlapäivä ja tokihan myös paikalliset unkarilaiset juhlivat päivää. Osa taisteluista käytiin nykyisen Romanian alueella ja myös tässä lähialueilla. Kerrataan historia erittäin lyhyesti ennen kuvia tältä päivältä. Unkari oli osa Habsburgien valtakuntaa 1600-luvun lopulta asti. 1848 tapahtui useita muitakin vallankumouksia ja Unkarissa tapahtumat alkoivat juurikin 15. maaliskuuta 1848. Lopulta vallankumous johti Unkarin itsenäistymiseen. Tämä ei sotia lopettanut ja lopulta Itävalta-Unkari muodostettiin 1867. Lisää tietoa tarjoaa Wikipedia mm. täällä ja täällä.

Tänään vuonna 2009 juhlallisuuksia järjestettiin täällä käsittääkseni useampia. Itse otimme niihin osaa Bernády Györgyn sekä Petõfi Sándorin patsailla. Ensimmäinen on kaupungin entinen pormestari, jonka aikana kaupunki kehittyi ja uutta rakennettiin paljon. Unkarilaisten mielestä tärkein pormestari tähän mennessä.

Bernády György (sekä linnoitus ja kirkko)

Jälkimmäinen on taas Unkarin kansallisrunoilija sekä vallankumouksen sankari, joka myös menehtyi vuonna 1849 taistelussa Sighisoaran (unkariksi Segesvár) lähellä eli ihan tässä kulmilla.

Petõfi Sándor

Ensimmäinen tapahtuma oli erittäin lyhyt. Kuuntelimme T:n äidin pomon eli kaupungin varapormestarin puheen ja katsoimme seppeleen "laskut" eli niiden ripustamisen parvekkeelle. Kyseisessä talossa asuivat ainakin hetken vallakumouksen aikaan sekä mainittu Petõfi Sándor sekä toinen vallankumossankari Bem Józef.


Toinen tapahtuma oli suositumpi sekä pidempi (ja tylsempi). Puheita puheiden perään, laulua ja runoja, itse Petõfi Sándorin kynästä, luonnollisesti.

Kuvassa liehuu sini-kultainen Székely-unkarilaisten lippu. Tasapuolisuuden nimissä taustalla myös Unkarin, Romanian ja EU:.n liput sekä Unkarin vallankumouksen puna-valkoraidallinen lippu.

Puheet olivat T:n pikakäännöksien perusteella melko poliittisia ja niissä viitattiin Székely-alueen autonomiaan sekä siihen, ettei Unkarin presidentin koneelle annettu laskeutumislupaa Romaniaan. Jännitteitä on ilmassa.. Pitääkin kirjoittaa tuosta autonomia-asiasta ja yleensä unkarilaisvähemmistöstä joskus tarkemmin.

5 kommenttia:

juanita kirjoitti...

tuo unkarilaisvähemmistöasia on todella kiinnostava aihe! muistan nähneeni joskus vuosia sitten jonkin dokkarin romanian unkarilaisista, mutta olen kyllä tainnut unohtaa jo kaiken :) tuntevatko siis paikalliset unkarilaiset itsensä enemmän unkarilaisiksi kuin romanialaisiksi? ja puhutko muuten unkaria tai romaniaa vai pärjääkö siellä hyvin esim. englannilla?

Jaana kirjoitti...

Juanita, pistän siis aiheen korvan taakse ja joskus siitä kirjoitan enemmänkin. Asiaa nimittäin riittää.. Paikalliset unkarilaiset eivät oikeastaan tunne itseään sen enempää unkarilaisiksi kuin romanialaisiksikaan. Mikäli kyseiset maat ovat vastakkain urheilussa yms., kannattavat he lähes poikkeuksetta Unkaria. Mutta ainakin tuntemani romanian unkarilaiset eivät haluaisi olla unkarilaisiakaan, mutta toisaalta romanialaisia vielä vähemmän. Vaikea tilanne.. Itsekin kun Suomessa mainitsen poikaystäväni, kerron ensimmäiseksi, että hän asuu Romaniassa, mutta on romanian unkarilainen. Tämän ohjeen sain häneltä itseltään, en saa puhua hänestä romanialaisena. Puhun jonkin verran unkaria ja hippusen romaniaa, eli pääasiassa englannilla, tönkkö-unkarilla ja elekielellä mennään :D Englannilla pärjää suhteellisen hyvin, vaikka monet vanhemmat eivät osaa muita kieliä ja etenkin unkarinkieliset puhuvat ennemmin saksaa kuin englantia.

A kirjoitti...

Itse olen asunut pitkään Slovakiassa, joka siis jäi kansannoususta huolimatta osaksi Unkaria kun muodostettiin Itävalta-Unkari. Slovakiassa unkarilaisiin suhtaudutaan pääasiassa negatiivisesti ja varauksella. Unkarin rankat unkarilaistamistoimet jättivät samankaltaiset jäljet kansakuntaan kuin mitä 1800-luvun venäläistäminen teki Suomessa.

Tunnen joitakin slovakianunkarilaisia, mutta en kyllä kovinkaan montaa. Heistä kukaan ei ole erityisen "unkarilaismielinen" ja vaikuttavat lähinnä suomenruotsalaisilta, eli kokevat kuuluvansa Slovakiaan, mutta ovat kaksikielisiä ja heillä on omia perinteitään. Tiedän kuitenkin, että unkarilaisalueilla Slovakiassa juhlitaan Unkarin juhlapäiviä samoin kuin siellä Romaniassa. Kuinka muualla Romaniassa suhtaudutaan unkarilaisvähemmistöön tai itse unkarilaisiin? Olisi mielenkiintoista verrata juuri omiin kokemuksiin ja Slovakian tilanteeseen.

Mielenkiintoisena koen myös sen, että Unkarissa on äänestetty siitä, annetaanko Unkarin naapurimaissa asuville etnisille unkarilaisille Unkarin kansallisuus. Äänestyksen tulos oli myönteinen, mutta äänestysprosentti jäi niin alas, ettei tulos ollut lainvoimainen. Nyt Unkarin liityttyä EU:hun moista äänestystä tuskin enää sallittaisiin, mutta mielenkiintoista silti noin nationalistispatrioottisesta näkökulmasta katsottuna. :)

juanita kirjoitti...

tuollainen ambivalentti mielikuva minullekin jäi sen dokkarin jälkeen, vaikken sisällöstä juuri mitään muistakaan. kuulostaa aikamoiselta pattitilanteelta.. mutta heti heräsi jatkokysymyksiä :) eli onko asuinalueesi asukeista enemmistö unkarilaisia vai asuvatko romanian unkarilaiset ja romanialaiset rinnakkain? niin ja tuo romanialaisten suhtautuminen unkarilaisiin kiinnostaa myös :)

Jaana kirjoitti...

A, tästä asiasta riittäisi juttua ja tosiaan kirjoitankin varmaan pidemmin sitten joskus.. Täällä Targu Muresissa ja parissa naapurimaakunnassa unkarilaisia on paljon ja heihin suhtautuminen on suurimmaksi osaksi positiivista puolin ja toisin. Sitten on myös alueita, joilla unkarilaisiin suhtautuminen on hyvin negatiivista. Tuosta äänestyksestä olen kuullut sen verran, että kansa olisi antanut suostumuksensa, mutta hallituksen mielestä kansa äänesti väärin, joten keksittiin tuo alhainen äänestysprosentti -kortti. Tiedä sitten, mikä on oikea totuus..

Juanita, täässä kaupungissa on aika tarkasti puolet ja puolet unkarilaisia ja romanialaisia. Tässä lähellä on myös kaksi maakuntaa, Harghita ja Covasna, joissa unkarilaisia on enemmän kuin romanialaisia. Nämä kaksi maakuntaa ja meidän Mures ovatkin kovasti autonomiaa hankkimassa, mutta maan johdon suhtautuminen siihen on ymmärrettävästi nihkeää. Ehkä sitten tulevaisuudessa.. Muualla Romaniassa unkarilaiset ovat selkeä vähemmistö ja idässä/etelässä ei heitä asu oikeastaan lainkaan.