perjantai 24. huhtikuuta 2009

Perjantaiblogi

Tästä taitaa tulla perjantaiblogi.. Taas on viikon paras hetki. Massu täynnä kanapastaa ja perjantai-ilta ja koko viikonloppu edessä.

Parasta on tietenkin tänään alkavat jääkiekon mm-kisat, joita varten hankin Tvkaistankin kuukaudeksi. En uskaltanut käyttää sitä ulkosuomalaistarjousta, kun uskon ja toivon finaalipaikkaa eikä 2 viikkoa olisi silloin ihan riittänyt. Ihan mahtavaa nähdä kisat ja saa vielä valita katsooko livenä vai myöhemmin! Kaksi vuotta sitten kuuntelin radiosta ja se ei ollut ollenkaan sama.. Huomenna istuin kuin tatti illan kotona. Hyvä Suomi! Tänä vuonna lisämielenkiintoa kisoihin antaa Unkarin mukana olo ensimmäistä kertaa 70 vuoteen. Tänään heillä vastassa Slovakia, sunnuntaina Kanada ja tiistaina Valko-Venäjä. Taitaa jäädä heidän mm-jäillä esiintyminen lyhyeksi..

Aika näyttää miten koukussa olen kuukauden päästä tuohon Tvkaistaan. Tähän mennessä katsottua on tullut lähinnä iltapäivien realityja ja niitä ei kyllä tulisi ikävä, vaikka en pystyisi katsomaankaan. Sarjoista olen jo niin ulkona, etten ole uskaltanut niitä katsoa.

Hankin myös yhden suuntaisen lentolipun Budapestiin 14.5. Wizzair lentää vain kolmesti viikkoon enkä sitten viitsinyt jäädä tiistaihin asti yksinäni pyörimään, kun Äiti lähtee jo sunnuntaina takaisin eikä T nyt sitten ehdikään lähteä mukaan. Paluu on siis bussilla 10 tuntia, jippei.. Pitää varata paljon lukemista ja syömistä, niin selviää yksin tuon matkan. Vaikka tuon tyttöjen viikonlopun vuoksi olisin matkustanut vaikka molemmat suunnat bussilla. Meillä tulee olemaan niiiiiin hauskaa! Vielä vajaa 3 viikkoa..

Ai niin.. Äiti, mun purkat loppu, tuothan lisää! 3 viikkoa selviän ehkä kalliilla Orbitilla.. Olen purkkariippuvainen ja en häpeä sitä tunnustaa.

6 kommenttia:

juanita kirjoitti...

mukava lukea kuulumisistasi! :) ja olisit vaan käyttänyt sen ulkkaritarjouksen, sillä tilausta voi jatkaa aina myös viikko kerrallaan. tai niin ainakin oli ennen.

bussimatka tulee varmasti olemaan kiinnostava! itsekin tykkään usein mieluummin mennä bussilla ja junalla, kun maisemia näkee silloin paremmin.

niin ja purkkaa + pepsodentin vihreää hammastahnaa toivoin minäkin meille saapuvilta suomivierailta, kun ei näistä ulkolaisista ole mihinkään ;D

Jaana kirjoitti...

Juanita, enpä tiennyt että voi.. No käytän sen sitten myöhemmin, kun tulee tarvetta, jos se on vielä sitten voimassa. Ei tuo kuukausikaan ollut niin paha, 20 euroa.

Kieltämättä tuo bussimatka on mielenkiintoinen, en oo ennen siirtynyt Romanian rajan yli maata pitkin, joten kiva nähdä rajamuodollisuudet sekä maisemia molemmilta puolilta rajaa. Matkaan lisäksi päivällä, joten ikkunoista jopa näkee jotain :D

MaaMaa kirjoitti...

Perjantaiblogi on hyvä idea! :) Saat viikon summattua ja kerrottua tulevan alkusuunnitelmat

MM-kisoja mä en taida päästä seuraamaan.
Mitä tv-kaistan tilaus maksaa?

Jos suomi pääsee finaaleihin asti, niin sitten mennään täällä varmaan pubiin katsomaan. Yleensä eivät sporttibaareissa näytä jääkiekkoa, koska paikalliset ei siitä välitä tippaka, mutta jos soittaa etukäteen ja kertoo että paikalle tulee niin ja niin monta suomalaista, jos näytätte matsin, niin yleensä järjestävät asian :)
Saa siis nähä miten käy. PEUKUT ON PYSTYSSÄ tietty SUOMELLE!

Jaana kirjoitti...

MaaMaa, tosiaan parempi edes kerran viikossa kuin ei ollenkaan.. Yritän tosin olla jatkossa hieman ahkerampi :)

Tvkaistan kuukauden tilaus on 20 euroa. Muita hintoja en muista, mutta luonnollisesti suhteessa sitä halvempaa mitä pidemmän jakson ottaa.

Me oltiin kans kaksi vuotta sitten Budapestissä urheilubaarissa katsomassa, kun Suomi hävisi finaalissa Kanadalle. Ainakaan silloin Unkarissa jääkiekkoa ei näkynyt oikein missään, nyt on varmaan asiat muuttuneet ainakin jonkin verran, kun kerta itsekin pelaavat kisoissa. Täällä Romaniassa suurinosa ihmisistä ei varmaan edes tiedä, mitä jääkiekko on :D

Pave kirjoitti...

Moikka!
Suomen liput ne liehuvat täällä Clujissakin. Toivottavasti Suomi pelaa loppuun asti..

Toinen vaihtoehto Budasta voisi olla juna, vaikka saman ajan näytti sekin vievän. Linkki aikatauluihin: http://www.mersultrenurilor.ro/Ruta

Mukavaa reissua!

Jaana kirjoitti...

Kiitos Pave linkistä! Pitää käydä katsomassa. Toivotaan, että saadaan pitää kisastudioita loppuun asti :)