keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Heipä hei taas!

Tulipas blogitauolle mittaa ja ihan huomaamatta. Koska 3 kuukauteen mahtuu jos jonkinlaista en viitsi kaikesta kirjoittaa kovin tarkasti, vaan tässä viime aikoijen kuulumiset ja muuta sekalaista tietoa 100 asiaa minusta -haasteen tavoin.

1. Olen edelleen Romaniassa..

2. ..ja yhdessä T:n kanssa.

3. Olemme olleet yhdessä 3 vuotta.

4. Välillä on tehnyt mieli hypätä maitojunaan ja huristaa koti-Suomeen.

5. Kevät on ollut yksi vaikeimmista.

6. Nyt asiat näyttävät valoisammilta.

7. Työttömänä ja rahattomana ei ole kiva olla.

8. Onneksi olen saanut pari käännöstyötä ja niistä korvaukset.

9. Hostellihanke on toistaiseksi unohtunut.

10. Syyt edelliseen ovat seuraavat:

11. Olimme helmikuun puolesta välistä maaliskuun puoleen väliin varmoja, että olemme löytäneet "sen oikean", kunnes kävi ilmi, ettei asunto ollutkaan siinä kunnossa kun oli puhuttu ja myös vuokranantaja alkoi yhtäkkiä epäilemään. Kaiken kaikkiaan pitkä tarina ja huomasinpa taas, ettei täällä voi luottaa ihmisen sanaan läheskään samoin kuin Suomessa.

12. Sitten löysimme toisen talon, joka vaikutti täydelliseltä. Lukuunottamatta samalla pihalla asuvia naapureita. Tosin vuokranantaja vakuutti, ettei heidän kanssaan tule ole olemaan ongelmia. Tehtiin siis sopimukset, maksettiin takuuvuokrat ja oltiin muuttamassa, kun naapuri ilmoitti, ettei heille missään tapauksessa sovi tällainen toiminta samalla pihalla heidän kanssaan. Kuulemma oltiin perustamassa bordellia. Että se siitä sitten.

13. Into koko hostellia kohtaan laski ja päätettiin katsella rauhassa.

14. Tämän katselutauon aikana löytyi työilmoitus, johon päätin hakea ja tämän viikon maanantaina selvisi, että sain paikan!

15. Kun olin lähdössä maanantain tapaamiseen, kolhaisin autoa peruuttamalla sen päin puuta.

16. Onneksi auto selvisi pienillä vaurioilla ja minä vaurioitta.

17. Tästäkin tapauksesta voidaan päätellä, etten ole hyvä kuski ainakaan peruuttaessa.

18. Työ on call center -työtä mutta vaikuttaa huomattavasti asiallisemmalta kuin se edellinen kammoitustyö.

19. En tiedä vielä tarkalleen koska aloitan enkä muutenkaan tarkasti, millaista työ tulee olemaan.

20. Tulen työskentelemään ensimmäistä kertaa elämässäni ainoastaan englanninkielellä. En tosin usko, että se tuottaa ongelmia kun englannin käyttö on joka tapauksessa jokapäiväistä.

21. Olen töissä toimistolla ja saan useita työkavereita, joista osa on myös ulkomailta tänne muuttaneita.

22. En malta odottaa sosiaalisen piirini laajentumista.

23. Vanhempani kävivät täällä kylässä ja tapasivat ensimmäistä kertaa T:n vanhemmat.

24. Tulkkaus suomi-englanti-unkari ja päinvastoin onnistui paremmin kuin kuvittelin etukäteen.

25. Pitkä viikonloppu meni aivan liian nopeasti.

26. Kävin myös ensimmäistä kertaa Romanian ainoassa Ikeassa, kun olimme hakemassa vanhempiani Bukarestista. Voi kunpa se olisi vähän lähempänä.

27. Olisin voinut ostaa ainakin puolet siellä myytävistä tavaroista.

28. Menin lähes sekaisin Snöreneistä ja Daim-suklaasta.

29. Täytin 25 vuotta.

30. Synttärikakkuni oli 40cmx60cm kokoinen pizza koristeltuina 25 kynttilällä.

31. Minua ei haittaa yhtään, että 30-vuotissynttärit ovat lähempänä kuin 20:set.

32. Kannattamamme koripallojoukkue selvisi kuin selvisikin playoff:hin sijalla 8.

33. En ole koskaan ollut missään yhtä mahtavatunnelmaisessa urheilutapahtumassa kuin täällä pelatut playoff-pelit.

34. Voitimme ne molemmat, mutta vieraspelit hävisimme ja kausi päättyi siihen.

35. Olen katsonut kaikki tähän mennessä julkaistut Greyn anatomiaa -jaksot netistä.

36. Odotan, että USA:ssa julkaistaisiin uusia jaksoja.

37. Greyn anatomia on SE sarja, jota seurasin Suomessa, mutta ulkomaalla olojen ja muuton vuoksi se jäi. Nyt löysin sarjan uudelleen.

38. Katson myös Suomen telkkaa kanavien netti-tv:iden kautta.

39. Nyt yritän löytää toimivan kuvayhteyden jääkiekon mm-kisojen katsomiseksi.

40. Toistaiseksi olen kuunnellut pelit nettiradiosta, joka on äärettömän tylsää.

41. Olen seurannut jääkiekon maajoukkueotteluita ainakin vuodesta -95, ainakin se on ensimmäinen vuosi jonka muistan varmuudella.

42. Tuolloin jännitin finaalia niin etten pystynyt katsomaan vaan istuin kerrossänkymme yläkerrassa ja podin vatsakipua.

43. Sm-liigaa en juuri seuraa, mutta suomalaisista seuroista kannatan Jokipoikia ja Jyp:ä.

44. Olimme Vapun T:n vanhempien kesämökillä pienenpienessä kylässä kavereiden kanssa.

45. Täällä ei juuri juhlita Vappua.

46. Tein elämäni ensimmäistä kertaa simaa, joka onnistui tosi hyvin.

47. Rusketuin hieman.

48. Täällä on jo kesä. Tänäänkin reilusti yli 20 astetta.

49. Viime viikolla ja viikonloppuna kaupungin unkarilaiset opiskelijat juhlivat opiskelijapäiviään.

50. Olin ensimmäistä kertaa mukana.

51. Väsyin jatkuvaan juhlimiseen ja päivien urheilu- tms. aktiviteetteihin.

52. Pelasimme jalkapalloa ja joku potkaisi minua nilkkaan sillä seurauksella, että kuljin nilkka paketissa loppuviikonlopun.

53. Se ei onneksi murtunut tai edes nyrjähtänyt.

54. Kipeä se oli kuitenkin, etenkin kun kävelimme "aarreradalla" varmasti yli 5km ympäri kaupunkia.

55. Se oli kuitenkin koko tapahtuman paras osa.

56. En aio juoda alkoholia viikkoihin.

57. Taidan olla vähän vanha tällaisiin tapahtumiin.

58. Ymmärrän yllättävän hyvin unkaria mutta puhun harmittavan vähän.

59. Romaniaa en ole opiskellut helmikuun jälkeen.

60. Työtäni varten olisi hyvä kerrata saksaa.

61. Olen opiskellut saksaa yli 8 vuotta mutta en osaa/muista juuri mitään.

62. Luulen kuitenkin, että kaksi uutta kieltä ovat tarpeeksi opeteltavaa.

63. Olen edelleen koukussa Facebookiin.

64. Etenkin Farmvilleen, jossa olen tasolla 47.

65. Kevään aikana tuntui paikoin siltä, että Farmville on ainoa työni.

66. En nauttinut tästä tunteesta.

67. Olen käynyt kuntosalilla pari-kolme kertaa viikossa.

68. T sanoo, että selkäni on levinnyt, en itse näe muutosta.

69. Valitettavasti töiden alettua en ehdi salille yhtä usein, ellen käytä työpaikan kanssa samassa rakennuksessa olevaa kallista salia ruokatauolla tai ennen töitä.

70. Olen saanut muutamia iloisia vauvauutisia Suomesta.

71. Jos oma tilanteeni olisi hieman vakaampi, voisin hyvin kuvitella yrittäväni lapsen hankkimista piakkoin

72. Olisin mielelläni äiti ennen kuin täytän 30, tässä suhteessa onneksi siihen on vielä aikaa, että ehdin saada elämäni/elämämme vakautettua.

73. Yksi pahimmista peloistani on etten koskaan saisi lapsia.

74. Parvekkeemme alkaa olla kesäkunnossa.

75. Istutin tänään myös tomaatinsiemeniä.

76. Haluaisin kasvattaa myös erilaisia yrttejä.

77. Kukkaruukuissani on tänä vuonna petuniaa.

78. Nuorempana nauroin äidilleni, joka osti joka vuosi petunioita tai pelargonoita. Mielestäni ne olivat tosi tylsiä kukkia.

79. Nyt olen itse samanlainen. Pelargoniat kukkivat parvekkeellamme viime vuonna.

80. Haluaisin parvekkeesta kunnon kukka- ja kasvipuutarhan.

81. Viherpeukaloni ei taida kuitenkaan riittää siihen.

82. Rakastan T:n mummojen puutarhoja.

83. Olemme jo saaneet uutta sipulia ja salaattia.

84. Pian seuraavat mansikat ja kirsikat ja kaikki muut ihanat herkut.

85. Rakastan tuoreita kirsikoita.

86. Kuitenkin purkkikirsikat ja kirsikan makuiset jäätelöt, karkit, kakut tms. saavat minut lähinnä voimaan pahoin.

87. Odotan Felsziget-festivaaleja.

88. Odotus alkoi tänään, kun kuulin, että The Rasmus saapuu tänne esiintymään.

89. Olin 16 vuotiaana The Rasmus fani, mutta uusia biisejä en tunne.

90. Ennen festareita täytyykin kuunella myös niitä uudempia kappaleita.

91. Toivon, että pääsen Suomessa käymään kesällä.

92. Matkan voivat estää rahapula tai se, etten saa lomaa.

93. Työpaikallani ei ole kuulemma tapana antaa lomia ensimmäisen 3 kuukauden aikana.

94. Haastattelussa he lupasivat kuitenkin pyrkiä järjestämään asian.

95. T ei ole koskaan käynyt Suomessa kesällä, ainoastaan loka- ja joulukuussa.

96. Ihmettelen, jos joku on jaksanut lukea nämä kaikki kohdat.

97. Ihmettelen myös, mikäli blogiani lukee vielä joku.

98. Toivon niin kuitenkin.

99. Haluaisin myös tietää ketkä kaikki täällä käyvät.

100. Jätä siis puumerkkisi kommentteihin, kiitos! Koskee myös teitä, jotka ihan oikeasti tunnen..

25 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Tässä puumerkki minulta. Kiva, kun olet palannut.

Amma kirjoitti...

Kiva lukea juttujasi pitkästä aikaa :) Onnittelut työstä!

MaaMaa kirjoitti...

Ihanaa, että olet back! Kiva lukea kuulumisiasi ja hauskasti tolleen ytimekkäin lausein ;)
Harmi, että se hostelli-hanke on mennyt vähän mäkeen, mutta ehkä se olisi ollut sitten liian suuri pala haukattavaksi: veisi kaiken vapaa-ajan tms... Onnea toivon uuteen duuniin! Varmasti ihana päästä hommiin ja saada palkkaa piiiiitkän tauon jälkeen.

Terkkuja paljon ja iloitse kesäsäästä! :)

SaaraBee kirjoitti...

Täälläkin luetaan. Onnea uuteen työhön.

ColibriDreams kirjoitti...

Ihan hyvin jaksoi lukea loppuun asti. Tosin en enää muista, mihin kaikkeen piti kommentoida... :-)
Harmi tuo hostellijuttu, mutta voisin hyvin kuvitella, että täällä kävisi jotain samanlaista. Mutta eiköhän se vielä lähde käyntiin. Ja onnea työpaikasta!

maarika kirjoitti...

Narikkakin lukee, vaikka en varmaan ikinä oo kommentoinukaan! =) Kiva kuulla kuulumisia piiiitkästä aikaa ja tsemppiä uusiin työkuvioihin! Ihanalta kuulostaa lämmin ilma ja tuoreet vihannekset yms, tääl on vielä ihan sikakylmä!! <3

Paulina kirjoitti...

Puumerkki myös minulta. Lohduttavaa lukea muiden samanlaisia kokemuksia ihan toisesta maasta. Toivottavasti ei tule toista yhtä pitkää taukoa!
Terveiset Meksikosta!

Viivi kirjoitti...

Ja Vivo lukee, kivaa kun olit jaksanu naputella kuulumisia pitkästä aikaa. Toi lista oli hauska idea! Hurjasti tsemppiä uuteen työhön ja viherpeukalointiin, pysytellään kuulolla :)

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin luin kaikki kohdat, kivaa kun palasit!

Vanda kirjoitti...

Viime viikolla mietin juuri, että et varmaan ehdi kirjoita hostellin takia. Harmi, kun kävi näin.
Nyt mietin, miksi kirjoitamme eniten, kun ollaan täynnä töiden kanssa, ja ei mitään, kun olisi muuten aikaa kirjoittaa.
Älä odota taas näin kauan...

Naze kirjoitti...

Mäkin käyn lukemassa :)

Elvira kirjoitti...

Puumerkki ja onnittelut uudesta työpaikasta! Kiva postaus, oikein hyvin jaksoi lukea :)

Vendaval kirjoitti...

kuulolla ollaan :)

Vendaval kirjoitti...

niin ja onnittelut meinasivat unohtua :)

Jaana kirjoitti...

Onpa teitä monta! Kiva huomata, etten ole ihan kokonaan unohtunut ;)

Kiitos toivotuksista! Kivaa tosiaan päästä pitkästä aikaa tekemään jotain järkevää :) Siinä myös syy miksi tauko jatkui niinkin pitkään kun jatkui, kun ei tapahtunut juuri mitään kirjoittamisen arvoista..

En lupaa muuttuvani superaktiiviseksi tämän blogin suhteen, mutta yritän edes hieman petrata ;)

susana kirjoitti...

Kiva että kuuluu taas. Olen vähän huolissani tuosta ettet tunne Rasmuksen uusia!;)

Soile kirjoitti...

Kiva kun korjoitit kuulumisia, mäkin joskus mietin että mitenköhän sulla menee! Onnea uuteen työpaikkaan!

Sarami kirjoitti...

Check! :)

Maria B kirjoitti...

:) Lavalissakin seurataan. Ja yllättävän samoja ajatuksia. Ja ikää 38 v.

MM kirjoitti...

Clujissa luetaan!

Anonyymi kirjoitti...

terveiset Istanbulista, taallakin luetaan :)

Kazza kirjoitti...

Hei taas! Oli tosi kiva lukea taas kuulumisia pitkästä aikaa. :) Toivottavasti pääset Suomeen kesällä käymään. Itse odotan matkaa aivan innolla juuri tuon kahden vuoden paussin jälkeen, joka tuntuu ikuisuudelta.

Onnea uuteen työpaikkaan ja toivottavasti sieltä lomaakin tulee :D

Heli kirjoitti...

Löysin vasta blogisi ja katselen vanhempiakin postauksia. Ihan mielenkiintoista luettavaa :)

Jaana kirjoitti...

Kiva, kun luette ja jätitte puumerkin! Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille! :)

heli kirjoitti...

moi jaana. vasta päädyin blogiisi. olen tässä lähiaikoina jänyt blogikoukkuun. terveisiä helsingistä. (: