Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Viimeisiä vapaita viedään..

Täällä on kuuma! Tai no juuri tällä hetkellä ukkostaa ja sataa, mutta se vaan raikastaa ilmaa, joka todennäköisesti on taas huomenaamulla samanlainen helteinen ja hikinen kuin muinakin päivinä. Helle (siis päivisin +30 - +35 varjossa) alkoi juuri sopivasti kun saavuttiin lomalta kotiin. Täällä ukkoset on muuten Suomen ukkoset potenssiin 10. Vettä, jäätä, tuulta ja kaikkea niin että hirvittää. Toisaalta onhan tässä ollut sitä kuumuuttakin ukkoselle kerätä voimia. Niin ja en siis valita, en yhtään, tätähän tässä on koko talvi odotettukin!

Helteiden lisäksi tänne kuuluu viimeistä vapaaviikkoa ennen töiden alkua, hammaslääkäriä ja jalkapalloa (T kannattaa Saksaa ja Sveitsiä ja minä vähän mitä sattuu).

Työt alkaa siis ensi maanantaina ja jännitys kasvaa pikkuhiljaa. Onneksi meitä aloittaa yhtä aikaa pari muutakin, joten on vertaistukea tarjolla puolin ja toisin. Ensimmäinen viikko menee teorian opettelussa, seuraavalla viikolla harjoitellaan leikkipuheluita ja sitten aletaankin oikeisiin hommiin. Tykkään, että tässä työssä on kunnon perehdytysaika, ja muutenkin olen kuullut työstä ainoastaan hyvää. Kerron sitten ensi viikolla tarkemmin, miten menee ja miltä tuntuu..

Kävin siis viime viikolla hammaslääkärissä tarkastuksessa ja tänään korjattiin vanha, kulunut paikka. Lääkäriasema on tosi moderni ja hammaslääkäri vuosi sitten valmistunut kaverin kaveri (kaverikin on hammaslääkäri mutta toisessa kaupungissa), joten olin hyvissä käsissä. Meidän kavereista tosi moni on itseasiassa hammaslääkäri, ja heistä suurin osa valmistui vasta viime viikonloppuna. Ainoa iso ero itse operaatiossa oli, ettei puudutusta ollut tai sitä edes tarjottu, kun taas en muista olenko koskaan ollut Suomessa operoitavana ilman puudutusta. Ensi viikolla tai lähitulevaisuudessa joudun menemään vielä uudestaan, kun löytyi sieltä suusta yksi uusikin reikä. Oon erittäin huonohampainen ja vanhoja paikkoja löytyy monenmonta, joten ei tullut yllätyksenä vaikka hoidankin hampaitani erittäin säännöllisesti ja syön paaaaaljon purkkaa (eräänlainen addiktio sekin..). Lisäksi sain nyt vahvistuksen, että viisaudenhampaat on kiskottava pois, mutta sitä varten joudun kuulemma etsimään toisen lääkärin. Pelottaa jo valmiiksi..

Mitäs tänne muuta.. Meille on ilmestynyt kierrätysboksi roskalaatikoiden viereen! Se kerää muovipulloja ja metallia, mutta vaikutti niin pieneltä ettei sinne mahdu millään monen talon vesi- ja muut juomapullot (me ostetaan siis juomavesi 5 tai 10 litran kanistereissa, kun hanavesi on niin kloorista). Saas nähdä miten hyvin täällä osataan käyttää annettua kierrätysmahdollisuutta, mutta pääasia kuitenkin että se on edes teoriassa mahdollista!

Mulla on myös taas vaihteeksi kova koti-ikävävaihe.. Se tulee aina välillä, nykyisin itseasiassa useammin kuin ennen ja liittyy yhä useammin Romania-kyllästymiseen ja -ahdistukseen. Tuntuu, ettei täällä ole tulevaisuutta. Riittää kun katsoo uutisia, kun jo ennakolta Euroopan köyhimmiltä vähennetään palkkoja, eläkkeitä ja muita "etuja". Niin kyllähän ihminen helposti pärjää n. 100 eurolla kuukaudessa.. Toivon niin kovasti, että muutettaisiin täältä pois, mielellään tietenkin Suomeen, ennen kuin jämähdetään tänne. Muuttoa ollaan mietitty useamman kerran pitkin kevättä ja kesää, mutta vielä ollaan täällä, joskin muutto edelleen mielessä. Kumpa tietäisi missä on edes vaikka vuoden kuluttua, kun nyt tuntuu, että eletään vähän puoliteholla odottaen sitä jotain joka saa meidät joko jäämään tai lähtemään.. Toisaalta voihan se olla, että tuo uusi työ tuo vähän positiivisempia ajatuksia mukanaan.

edit. No nyt sitten sataa, ihan sen kunniaksi kun hehkutin hellettä..

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Aurinkoa ja lomamietteitä

Aurinko näyttäytyy täälläkin noin viikon piilossa pysymisen jälkeen. Taisi tulla Suomesta vaihteeksi meitä lämmittämään. Saisi nyt viipyä hetken, kun sadetta on saatu varmasti muutaman viikon tarpeiksi.

Muutoin elämä jatkuu kuten aikaisemmin ei-mitään tehden. Työt alkaakin vasta kesäkuun loppupuolella, mikä on sekä hyvä että huono juttu. Hyvä siksi, että ehdin hieman nauttia kesästäkin ennen neljän seinän sisään sulkeutumista, huono siksi, että olisin mieluusti ottanut ensimmäisen palkan jo kesäkuun puolella tai no niin pian kuin vain mahdollista. Säästöt alkaa olla käytetty hätätapausrahastoa lukuunottamatta, ja siihen en todellakaan koske ennenkuin on oikeasti iso tarve. Nyt sitten yritän hyväksyä rahaa T:lta, mikä ei ole helppoa kun on tottunut elämään omalla rahalla jo vuosia. Toisaalta onhan meidän telkka ja toinen läppäreistä ostettu kokonaan mun rahoilla, joten voin ehkä olla hetken elättinä..

Houkuttelisi kovasti ajatus lähteä käymään jossakin minilomalla, kun siitä kesälomasta sitten töiden alettua ei ole takuuta. Mutta minne mentäisiin.. Suomen lennot on näin lyhyellä varoitusajalla ihan liian kalliita, meillä ei ole kunnon autoa (tehoton Opel Corsa löytyisi kyllä), että voitaisiin huristaa esim. Kroatian tai Montenegron rannikolle tai vaikka Krakovaan, Romanian rannikko taas ei houkuta ja vuoristoon ehtii myöhemminkin, Unkari on vähän liian nähty jne. jne. Mietintämyssy pysyy päässä edelleen. Vinkkejä saa toki antaa, kriteereinä halpuus ja mielellään jotain uutta..

Uutta elämää

Tomaattia ja basilikaa kotona. Päivän vanhoja tipuja T:n mummon luona.





keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Heipä hei taas!

Tulipas blogitauolle mittaa ja ihan huomaamatta. Koska 3 kuukauteen mahtuu jos jonkinlaista en viitsi kaikesta kirjoittaa kovin tarkasti, vaan tässä viime aikoijen kuulumiset ja muuta sekalaista tietoa 100 asiaa minusta -haasteen tavoin.

1. Olen edelleen Romaniassa..

2. ..ja yhdessä T:n kanssa.

3. Olemme olleet yhdessä 3 vuotta.

4. Välillä on tehnyt mieli hypätä maitojunaan ja huristaa koti-Suomeen.

5. Kevät on ollut yksi vaikeimmista.

6. Nyt asiat näyttävät valoisammilta.

7. Työttömänä ja rahattomana ei ole kiva olla.

8. Onneksi olen saanut pari käännöstyötä ja niistä korvaukset.

9. Hostellihanke on toistaiseksi unohtunut.

10. Syyt edelliseen ovat seuraavat:

11. Olimme helmikuun puolesta välistä maaliskuun puoleen väliin varmoja, että olemme löytäneet "sen oikean", kunnes kävi ilmi, ettei asunto ollutkaan siinä kunnossa kun oli puhuttu ja myös vuokranantaja alkoi yhtäkkiä epäilemään. Kaiken kaikkiaan pitkä tarina ja huomasinpa taas, ettei täällä voi luottaa ihmisen sanaan läheskään samoin kuin Suomessa.

12. Sitten löysimme toisen talon, joka vaikutti täydelliseltä. Lukuunottamatta samalla pihalla asuvia naapureita. Tosin vuokranantaja vakuutti, ettei heidän kanssaan tule ole olemaan ongelmia. Tehtiin siis sopimukset, maksettiin takuuvuokrat ja oltiin muuttamassa, kun naapuri ilmoitti, ettei heille missään tapauksessa sovi tällainen toiminta samalla pihalla heidän kanssaan. Kuulemma oltiin perustamassa bordellia. Että se siitä sitten.

13. Into koko hostellia kohtaan laski ja päätettiin katsella rauhassa.

14. Tämän katselutauon aikana löytyi työilmoitus, johon päätin hakea ja tämän viikon maanantaina selvisi, että sain paikan!

15. Kun olin lähdössä maanantain tapaamiseen, kolhaisin autoa peruuttamalla sen päin puuta.

16. Onneksi auto selvisi pienillä vaurioilla ja minä vaurioitta.

17. Tästäkin tapauksesta voidaan päätellä, etten ole hyvä kuski ainakaan peruuttaessa.

18. Työ on call center -työtä mutta vaikuttaa huomattavasti asiallisemmalta kuin se edellinen kammoitustyö.

19. En tiedä vielä tarkalleen koska aloitan enkä muutenkaan tarkasti, millaista työ tulee olemaan.

20. Tulen työskentelemään ensimmäistä kertaa elämässäni ainoastaan englanninkielellä. En tosin usko, että se tuottaa ongelmia kun englannin käyttö on joka tapauksessa jokapäiväistä.

21. Olen töissä toimistolla ja saan useita työkavereita, joista osa on myös ulkomailta tänne muuttaneita.

22. En malta odottaa sosiaalisen piirini laajentumista.

23. Vanhempani kävivät täällä kylässä ja tapasivat ensimmäistä kertaa T:n vanhemmat.

24. Tulkkaus suomi-englanti-unkari ja päinvastoin onnistui paremmin kuin kuvittelin etukäteen.

25. Pitkä viikonloppu meni aivan liian nopeasti.

26. Kävin myös ensimmäistä kertaa Romanian ainoassa Ikeassa, kun olimme hakemassa vanhempiani Bukarestista. Voi kunpa se olisi vähän lähempänä.

27. Olisin voinut ostaa ainakin puolet siellä myytävistä tavaroista.

28. Menin lähes sekaisin Snöreneistä ja Daim-suklaasta.

29. Täytin 25 vuotta.

30. Synttärikakkuni oli 40cmx60cm kokoinen pizza koristeltuina 25 kynttilällä.

31. Minua ei haittaa yhtään, että 30-vuotissynttärit ovat lähempänä kuin 20:set.

32. Kannattamamme koripallojoukkue selvisi kuin selvisikin playoff:hin sijalla 8.

33. En ole koskaan ollut missään yhtä mahtavatunnelmaisessa urheilutapahtumassa kuin täällä pelatut playoff-pelit.

34. Voitimme ne molemmat, mutta vieraspelit hävisimme ja kausi päättyi siihen.

35. Olen katsonut kaikki tähän mennessä julkaistut Greyn anatomiaa -jaksot netistä.

36. Odotan, että USA:ssa julkaistaisiin uusia jaksoja.

37. Greyn anatomia on SE sarja, jota seurasin Suomessa, mutta ulkomaalla olojen ja muuton vuoksi se jäi. Nyt löysin sarjan uudelleen.

38. Katson myös Suomen telkkaa kanavien netti-tv:iden kautta.

39. Nyt yritän löytää toimivan kuvayhteyden jääkiekon mm-kisojen katsomiseksi.

40. Toistaiseksi olen kuunnellut pelit nettiradiosta, joka on äärettömän tylsää.

41. Olen seurannut jääkiekon maajoukkueotteluita ainakin vuodesta -95, ainakin se on ensimmäinen vuosi jonka muistan varmuudella.

42. Tuolloin jännitin finaalia niin etten pystynyt katsomaan vaan istuin kerrossänkymme yläkerrassa ja podin vatsakipua.

43. Sm-liigaa en juuri seuraa, mutta suomalaisista seuroista kannatan Jokipoikia ja Jyp:ä.

44. Olimme Vapun T:n vanhempien kesämökillä pienenpienessä kylässä kavereiden kanssa.

45. Täällä ei juuri juhlita Vappua.

46. Tein elämäni ensimmäistä kertaa simaa, joka onnistui tosi hyvin.

47. Rusketuin hieman.

48. Täällä on jo kesä. Tänäänkin reilusti yli 20 astetta.

49. Viime viikolla ja viikonloppuna kaupungin unkarilaiset opiskelijat juhlivat opiskelijapäiviään.

50. Olin ensimmäistä kertaa mukana.

51. Väsyin jatkuvaan juhlimiseen ja päivien urheilu- tms. aktiviteetteihin.

52. Pelasimme jalkapalloa ja joku potkaisi minua nilkkaan sillä seurauksella, että kuljin nilkka paketissa loppuviikonlopun.

53. Se ei onneksi murtunut tai edes nyrjähtänyt.

54. Kipeä se oli kuitenkin, etenkin kun kävelimme "aarreradalla" varmasti yli 5km ympäri kaupunkia.

55. Se oli kuitenkin koko tapahtuman paras osa.

56. En aio juoda alkoholia viikkoihin.

57. Taidan olla vähän vanha tällaisiin tapahtumiin.

58. Ymmärrän yllättävän hyvin unkaria mutta puhun harmittavan vähän.

59. Romaniaa en ole opiskellut helmikuun jälkeen.

60. Työtäni varten olisi hyvä kerrata saksaa.

61. Olen opiskellut saksaa yli 8 vuotta mutta en osaa/muista juuri mitään.

62. Luulen kuitenkin, että kaksi uutta kieltä ovat tarpeeksi opeteltavaa.

63. Olen edelleen koukussa Facebookiin.

64. Etenkin Farmvilleen, jossa olen tasolla 47.

65. Kevään aikana tuntui paikoin siltä, että Farmville on ainoa työni.

66. En nauttinut tästä tunteesta.

67. Olen käynyt kuntosalilla pari-kolme kertaa viikossa.

68. T sanoo, että selkäni on levinnyt, en itse näe muutosta.

69. Valitettavasti töiden alettua en ehdi salille yhtä usein, ellen käytä työpaikan kanssa samassa rakennuksessa olevaa kallista salia ruokatauolla tai ennen töitä.

70. Olen saanut muutamia iloisia vauvauutisia Suomesta.

71. Jos oma tilanteeni olisi hieman vakaampi, voisin hyvin kuvitella yrittäväni lapsen hankkimista piakkoin

72. Olisin mielelläni äiti ennen kuin täytän 30, tässä suhteessa onneksi siihen on vielä aikaa, että ehdin saada elämäni/elämämme vakautettua.

73. Yksi pahimmista peloistani on etten koskaan saisi lapsia.

74. Parvekkeemme alkaa olla kesäkunnossa.

75. Istutin tänään myös tomaatinsiemeniä.

76. Haluaisin kasvattaa myös erilaisia yrttejä.

77. Kukkaruukuissani on tänä vuonna petuniaa.

78. Nuorempana nauroin äidilleni, joka osti joka vuosi petunioita tai pelargonoita. Mielestäni ne olivat tosi tylsiä kukkia.

79. Nyt olen itse samanlainen. Pelargoniat kukkivat parvekkeellamme viime vuonna.

80. Haluaisin parvekkeesta kunnon kukka- ja kasvipuutarhan.

81. Viherpeukaloni ei taida kuitenkaan riittää siihen.

82. Rakastan T:n mummojen puutarhoja.

83. Olemme jo saaneet uutta sipulia ja salaattia.

84. Pian seuraavat mansikat ja kirsikat ja kaikki muut ihanat herkut.

85. Rakastan tuoreita kirsikoita.

86. Kuitenkin purkkikirsikat ja kirsikan makuiset jäätelöt, karkit, kakut tms. saavat minut lähinnä voimaan pahoin.

87. Odotan Felsziget-festivaaleja.

88. Odotus alkoi tänään, kun kuulin, että The Rasmus saapuu tänne esiintymään.

89. Olin 16 vuotiaana The Rasmus fani, mutta uusia biisejä en tunne.

90. Ennen festareita täytyykin kuunella myös niitä uudempia kappaleita.

91. Toivon, että pääsen Suomessa käymään kesällä.

92. Matkan voivat estää rahapula tai se, etten saa lomaa.

93. Työpaikallani ei ole kuulemma tapana antaa lomia ensimmäisen 3 kuukauden aikana.

94. Haastattelussa he lupasivat kuitenkin pyrkiä järjestämään asian.

95. T ei ole koskaan käynyt Suomessa kesällä, ainoastaan loka- ja joulukuussa.

96. Ihmettelen, jos joku on jaksanut lukea nämä kaikki kohdat.

97. Ihmettelen myös, mikäli blogiani lukee vielä joku.

98. Toivon niin kuitenkin.

99. Haluaisin myös tietää ketkä kaikki täällä käyvät.

100. Jätä siis puumerkkisi kommentteihin, kiitos! Koskee myös teitä, jotka ihan oikeasti tunnen..

torstai 4. helmikuuta 2010

Karjalan kunnailla

Kuten olen joskus maininnut, olen Pohjois-Karjalan tyttöjä ja ylpeä karjalaisuudestani. Karjalaisten laulukin muistuisi varmasti mieleen, jos tarve vaatisi, sen verran sitä on peruskouluaikana tullut laulettua..

Siksipä täytyykin hieman hehkuttaa pitkään aikaan parasta suomalaista tv-sarjaa Karjalan Kunnailla.


Sarjahan on mainio erityisesti käsikirjoituksensa ja roolituksensa (Peter Frazen, Heikki Kinnunen, Elina Knihtilä yms. yms. yms.) ansiosta, mutta itselleni se on erittäin tärkeä myös siksi, että sitä kuvataan muutamien kilometrien päässä lapsuudenkotoa (oi ne ihanat maisemat, Höytiäinen ja Koli!) sekä siksi, kun sarjan vierailijat ovat usein enemmän ja vähemmän tuttuja. Onpa tuo oma isäkin piipahtanut avustajana useampaan otteeseen. Lisäksi 2007 kesällä sarjan näyttelijöitä tuli tavattua lähes päivittäin työn merkeissä. Mikä siis voisi olla parempaa koti-ikävän ja mikä ettei kesäikävän lievitystä?!


Sarjasta tietämättömille tai muille Suomen tv:n ulottumattomissa oleville tiedoksi, että Ylen Areenalta pystyy katsomaan jaksoja kuukauden ajan tv-esityksestä. Ja tiedän, että olen erittäin myöhässä tämän postauksen kanssa, jos joku haluaisi alkaa sarjaa nyt seuraamaan, sillä viimeisiä viedään tämän tuotantokauden osalta. Toivottavasti sitten ensi talvena näytetään lisää!


Kuvat Ylen Karjalan Kunnailta-sivun kuvagalleriasta.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Heipähei taasen!

Täällä ollaan edelleen ihan hengissä.. Kaikki on siis hyvin, ei tarvitse olla kavereiden huolissaan.. On vaan normaali elämä vienyt mennessään ja koneella tullut istuttua töiden jälkeen vähemmän. Ja nyt on jo kalenterin mukaan syksy, aika todellakin lentää! Kuukaudessa on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka jos mitä ja yritän nyt muistella tärkeimpiä..

Uusin ja tärkein uutinen ensiksi: joulu Suomessa. Varattiin siis eilen liput ja saan tällä kertaa T:nkin mukaan. En valitettavasti saanut ihan niitä lentoja, jotka oisin halunnut kun lomat ei ihan onnistuneet mun oman suunnitelman mukaan. Ollaan nyt vain vajaa viikko Suomessa mutta onneksi edes sen verran ja kuitenkin ne tärkeimmät päivät osuu tuolle ajalle. Enää 15 viikkoa ja 6 päivää jäljellä.. Lippujen hommaaminen olikin sitten oma tarinansa, johon sisältyy pankista toiseen juoksemista syynä Wizzairin käsittämätön tapa veloittaa yhdestä korttiveloituksesta 5 euroa per henkilö per lento, eli meiltä olisi ollut yhteensä 20 euroa, juu ei, sekä Suomen tilin verkkopankissa säätämistä, kun TravelPartner ei hyväksynytkään Visa Electronia ja Suomen Visaa en tahtoisi käyttää kun sille tilille ei tule rahaa.. No loppu hyvin, kaikki hyvin ja liput taskussa.

Olen myös aloittanut työnhaun, koska tämä nykyinen homma tympii ja pahasti. Vielä ei ole tärpännyt mutta olenkin vasta ihan urakan alkutaipaleilla. Paikallisia kieliä osaamattomana kun en ole mikään ykköskandidaatti ja tällä hetkellä etsinkin hommia, joissa voi käyttää suomea tai joissa se on ainakin eduksi. Myöskään se, ettei asuta Bukarestissa tai edes Cluj- Napocassa, ei ainakaan auta asiaa.

Mitäs muuta.. Äsken mielessä oli vielä useampia ilmoittamisen arvoisia asioita ja nyt ne unohtui..

Ai niin, olen ajanut ensimmäisen ja toisenkin kerran kaupungin ulkopuolella. Tämä on suuri uutinen sen vuoksi, kun vielä jokin aika sitten vannoin, että noille teille en lähde itseäni tappamaan, mutta erään kerran oli vähän niinkuin pakko ja toisen kerran se ei ollutkaan niin kamalaa. Tavaksi en ota, mutta jos sitä silloin tällöin voisi..

Yksi syy blogin hiljaisuuteen on myös se, että asuttiin lähes kaksi viikkoa kahta kotia, kun T:n vanhemmat oli lomamatkalla ja meidän piti vahtia niiden taloa öisin. Aika rasittavaa, kun aina se tavara jota olisi tarvinnut oli juuri siellä toisessa paikassa. Niin ja koin taas senkin, miltä tuntuu mennä töihin ulkokautta ja pidemmän matkan päästä kuin 5 metriä. Tällä kertaa matkaa oli ehkä noin 300 metriä.. Tänä aikana juhlittiin myös T:n neljännesvuosisataa puolispontaaneilla garden partyillä. Mukavaa oli vaikka kavereita pääsi paikalle vain muutamia ja vaikka valitettavasti nykyisin jo viileät yöt pakotti meidät sisälle jo kymmenen aikaan.

Säästä vielä sen verran, että päivät täällä on edelleen helteisiä mutta öisin on jo viileää. Ja pimeää. Eihän täällä ole valoisia öitä ollut missän vaiheessa, mutta silti on tyhmää kun jo puoli yhdeksän aikaan on pimeää. Syksy on siis selkeästi tulossa. Toisaalta en valita ilmojen vähäisestä viilentymisestä, koska kyllä tätä lämpöä on jo riittänytkin, mutta kun syksyn jälkeen tulee sitten oikeasti kylmä talvi ja se ei ole yhtään kivaa. Mutta kohta on maissi-, viini- ja kastanja-aika. Odotan tosi paljon, että pääsen näkemään viinin valmistusta ihan livenä T:n toimesta mummolan rypäleistä, jotka on muuten aika herkkuja jo nyt. Niin ja maissisadonkorjuutakin haluaisin kokeilla, vaikka kaikki sanoo sen olevan tylsistä tylsintä hommaa. Tästä tulee vielä hyvä syksy!

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Eräänlainen vuosipäivä

31.7.2007 lukee matkalipussa, joka toi minut ihka ensimmäistä kertaa Romanian maankamaralle. Oli muuten kylmin viikko koko kesänä, kukahan toi sateet mukanaan..

Pelesin linna Sinaiassa

Tuolloin kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä, eikä vähintään tämä parisuhde. Oltiin nimittäin jätetty jäähyväiset kahta kuukautta aikaisemmin, kun lähdin Unkarista. Lähtiessäni en todellakaan ollut varma kestääkö tämä juttu välimatkan, mutta niin vain nähtiinkin uudestaan (ja uudestaan ja uudestaan..).

Brasovin keskustaa

Tuo ensimmäinen matka oli lähinnä tutustumista toisiimme (ei siis oltu tunnettu kuin vasta helmikuun alusta ja yhdessä oltu oikeastaan kolme-neljä kuukautta, josta 2 eri maissa) ja minun tutustumista tulevaan asuinmaahani sekä T:n sukulaisiin ja kavereihin.

Sighisoara

Täytyy myöntää, että perhosten määrä vatsassa oli valtava, kun astuin Bukarestin lentokentän tuloaulaan ja näin T:n. Eikä ne ainakaan vähentyneet, kun tuli aika tavata T:n vanhemmat..

Nähtiin me aurinkokin ja suunnattiin silloin Sovataan. Wikipedia kertoo: The geological events in 1875 gave birth to the Bear Lake, which is unique in Europe, its water being helio-thermal and salty, with well-known therapeutic effects (for chronic gynecological symptoms, severe rheumatic pains, peripheral nervous system and post-accidental motor diseases).

Mutta kaikki sujui hyvin ja muutaman uuden reissun jälkeen täällä ollaan ja asutaan ja parisuhdekin voi oikein hyvin.


Kuvituksena kuvia tuolta matkalta.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Yksin kotona

Täällä ollaan taas! Työt ja muu elämä vie taas aikaa blogilta ja helle sulattaa ajatuksenkulun, mutta en enää jaksa miettiä sitä. Kirjoitan tänne kun ehdin ja jaksan..

Nyt ehdin taas hyvin, kun olen yksin kotona. Eikä siinä muuten mitään mutta kun tätä jatkuu sunnuntaihin asti! T lähti siis unkarilaisten opiskelijoiden kesäleirille tai siis ne on useampi päiväiset festarit, joissa on myös mahdollista osallistua luennoille tai kuunnella politiikkoja ja muita vastaavia. Oltiin siellä viime vuonna ja oli kivaa, vaikkakaan en esim. seksuaalisuudesta kertovasta luennosta tai viinin maistelun selostuksista juuri mitään ymmärtänytkään. Olisi ollut kiva mennä tänäkin vuonna, mutta nuo pahuksen työt haittaa taas kerran elämää.. No onneksi ensi viikon lopussa on Felsziget- eli Peninsula-festarit täällä meidän kaupungissa.

Tämän viikonlopun suunnitelmissa on ensin hoitaa huominen työpäivä alta pois ja sitten ajattelin vihdoin ja viimein käydä kaupungin kirjastolla kurkkimassa englanninkielisten kirjojen valikoimaa ja jos se näyttää hyvältä, hankkia kirjastokortin. Sitten jos ihan vähän kiertelisi kaupungilla. Lauantaina pitää siivota, ottaa aurinkoa jollakin allasalueella ja illalla lähden muutaman kaverin kanssa baareilemaan. Enköhän siis selviä tästä "yksinäisestä" viikonlopusta kutakuinkin hengissä..

Viime viikonloppuna oltiin yllä mainittujen kavereiden kanssa T:n perheen kesämökillä pienen pienessä kylässä. Oli kivaa vaikka aiheutettiinkin varmasti jälleen paheennusta yleisen älämölön lisäksi näin:



Off road-autoista inspiroituneena.. Onneksi tukkirekka sattui paikalle, tuo auto olisi muuten vieläkin tuolla ojassa.

Ja muutama muu kuva tuolta samaiselta viikonlopulta..

Nämä kaverit eivät paljon autosta välitä.

Gulyas-keitto made by T. 4 tunnin odottaminen palkittiin ja maku oli erittäin hyvä!

Nuotio suojassa sateelta.

Tällaiset otukset olivat rakentaneet pesän ikkunan karmeihin. Tässä he jo rakentamassa uutta pesää meidän tuhoaman tilalle..

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Kotona ollaan jälleen.

Arki alkoi taas, niinkuin se aina tuppaa loman jälkeen tekemään. Lomalla ja Suomen helteissä(!) ei tehnyt mieli istua koneella, joten blogissa on ollut kovin hiljaista. Yritän nyt paikata aukkoa ja kuvien avulla hieman kertoa loman tapahtumia..

Tosiaan Suomeen sattui juuri oikealle viikolle kesän parhaimpiin kuuluvat säät ja päivät menivät pitkälti bikineissä. On muuten kumma juttu, miten Suomessa 25 astetta tuntuu paljon paljon kuumemmalta kuin täällä.. Käytiin uimassa ja veneilemässä (tästä jäljempänä lisää),

grillattiin,


nukuttiin takapihalla teltassa,

ihasteltiin valoisia öitä (maalaisin muuten puhdetöinä tuon aidan!)


ja ennen kaikkea vietettiin aikaa melkein koko perheen kesken. Isosisko perheineen oli siis myös meillä osan mun lomasta ja viime maanantaina saapui vielä Pikkuveli vaihtojaksoltaan Sloveniasta takaisin Suomeen.

Kuten luvattua aiemmin, tässä annos suomalaisia järvi- ja merimaisemia. Veneilemässä siis Höytiäisellä ja Helsingin edustalla.

Tästä lähdettiin järvelle..

Silmä lepää.

Tyynessä säässä veneen kannella pystyi olemaan myös ajon aikana.

Isosiskon laivakoira Paavo, ikä noin 9 viikkoa. Perheen uusin tulokas siis.

Vanhemmat tapaukset, beagle Rita ja kettuterrieri Elsa.

Pieni väsähti ja pääsi veneen sisälle nukkumaan.

Veneranta. Matala hiekkaranta 200 metriä vanhempien luota. Täällä tuli pienempänä käytyä lukuisia kertoja päivässä.

Tästä lähdettiin merelle.

Valmiina lähtöön, kunhan ensin on tutkittu valtaisat hämähäkin seitit.

Siskonpoika katselee laivoja ja etsii Kustaanmiekkaa, joka nyt ei ollut ihan juuri tällä kohtaa.

Kuumailmapallot Helsingin yllä.

Eteläsatamasta löytyi myös tälläinen pikkupaatti. Ei paha..

Loppu"huipennuksena" kuva hirvestä. Siellä se oli keskellä tietä yöllä noin klo 2.30, harmi vaan kun kuva epäonnistui näin pahoin vastavalon, kiireen (kuva piti saada ennen kuin se karkaa takaisin metsään) ja liikkuvan auton vuoksi..


Kotiin Romaniaan palaaminen ei sitten onnistunutkaan yhtä sujuvasti kuin tuo loma. Tai no Budapestiin ja Targu Muresin koneeseen saakka pääsin ilman ongelmia. Koneessa odotimme ensin muutamaa toiselta myöhästyneeltä lennolta saapuvaa matkustajaa. Kun heidät oli saatu kyytiin kone ei starttausyrityksistä huolimatta inahtanutkaan ja meidät siirrettiin takaisin terminaaliin. Odottelimme mistään mitään tietämättöminä puolisen tuntia, kunnes meidät otettiin takaisin samaan koneeseen. Joku matkustajista oli tällä välin ehtinyt kadota johonkin, ja lentoemännät kävivät kaikki matkustajat nimilistan kanssa läpi. Sitä en tiedä löytyikö kadonut vai ei, mutta jälleen lentokoneen ovet suljettiin ja oltiin lähdössä viimein matkaan. 10 minuutin odottelun jälkeen kapteenimme ilmoitti: "I'm sorry to tell but this plane is totally out of order. We won't be flying with this plane today." Ja eikös meidät siirrettiin jälleen terminaaliin, jossa tällä kertaa tiedotus toimi vielä edellistäkin kertaa huonommin. Olin tässä vaiheessa löytänyt seurakseni ruotsalaisen pariskunnan, jonka kanssa päivitetiin Malevin ja Budapestin lentokentän toimintaa. Lopulta kuulimme kuulutuksen, että kaikille koneen matkustajille tarjotaan ruokakuponki, jonka arvo oli 2000 forinttia eli suunnilleen 10 euroa. Kuponkeja hakiessamme kysyimme, tietääkö kukaan pääsemmekö lentämään tänään vai milloin ja kuulimme, että toista konetta valmistellaan ja lennon pitäisi lähteä noin tunnin kuluttua. Tästä ei kuitenkaan kuulutettu ennen kuin siinä vaiheessa, kun pääsimme jo siirtymään koneeseen. Lopulta pääsimme siis matkaan ja saavuimme perille 5 tuntia myöhässä, mutta onneksi kuitenkin torstain aikana. Oli muuten ihana päästä lopulta kotiin ja suihkuun kaiken tuon helteessä edestakaisin siirtymisen ja odottelun jälkeen..

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Lomalaisen pikaiset kuulumiset..

Loma on ollut ihana! Viileän juhannuksen jälkeen saapui lämmin ja eilen shoppaillessa ja tänään aitaa maalatessa on tullut jopa hiki. Juhannushäät olivat kauniit ja perinteiset autontakakonttibaaria myöten. Pieni harmitus oli, että jalat ovat nyt vähemmän kauniisti itikan puremien täplittämät ja että sain flunssan juhlamekkossa kokkoa katsellessa. Mutta siis kuviin (joita ei ole pienennetty, kun siirsin ne suoraan kameralta)..


Puhalleltiin saippuakuplia hääparin onneksi. Lapset ainakin oli ihan innoissaan.

Kalaa , salaattia ja ruisleipää, nam nam!



Nämä kaksi viimeistä on vanhempien pihasta suunnilleen klo 23. Aurinko on juuri laskemassa.